Nokian Tanssiasema
Nokian Tanssiasema Hero

Jokainen askel kertoo tarinan

Tule mukaan yhteisöön, jossa jokainen saa tanssia omalla tavallaan. Meillä opitaan yhdessä – lempeässä ilmapiirissä, jossa saa olla keskeneräinen ja kasvaa rauhassa. Olitpa vasta alussa tai jo pidemmällä, löydät paikkasi joukosta. Aloita oma tanssipolkusi silloin kun se sinulle sopii.

🎵 UUTTA: Tanssimuskari Soivat askeleet – vauvalle ja vanhemmalle. Ilmoittaudu nyt!Yhteistyössä Musiikkikoulu Josetten kanssa.

Nokian Tanssiasema

on taiteen perusopetusta tarjoava yksityinen tanssikoulu, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1963. Tanssikoulun perustajana toimi Anneli Suova, joka aloitti Balettikoulun toimintansa Nokian Kerholassa ja johti sitä vuoteen 1991 saakka. Tämän jälkeen vastuun otti hänen tyttärensä, Katja Suova, ja opetusta jatkettiin Myllyhaan koulun tiloissa. Vuonna 2012 koulu muutti nykyisiin tiloihinsa Teollisuusasemalle, ja samalla nimi vaihtui Balettikoulu Katja Suovasta Nokian Tanssiasemaksi. Vahva tanssiperinne jatkuu nyt jo kolmannessa polvessa, kun myös Katjan tytär, Karita, on liittynyt mukaan opetustyöhön isoäitinsä ja äitinsä jalanjäljissä.

Lajiesittely

Lastentanssi

Lastentanssi

Lastentanssissa lapset pääsevät tutustumaan tanssin maailmaan hauskojen ja monipuolisten harjoitusten avulla. Tunneilla kehitetään kehonhallintaa, rytmitajua ja luovuutta, sekä opitaan toimimaan sekä yksilönä että osana ryhmää. Baletin perusteisiin tutustutaan leikkien avulla. Tavoitteena on innostaa lapsia tanssin pariin ja antaa hyvät valmiudet jatko-opintoihin.

Ilmoittaudu
Baletti

Baletti

Baletti on klassinen tanssilaji, jossa yhdistyvät tarkka tekniikka, kehonhallinta ja taiteellinen ilmaisu. Harjoittelu kehittää muun muassa linjauksia, tasapainoa ja liikkuvuutta. Baletti luo vahvan pohjan kaikelle tanssille ja sopii kaikenikäisille – niin aloittelijoille kuin tavoitteellisesti eteneville

Ilmoittaudu
Showtanssi

Showtanssi

Showtanssi yhdistää parhaita puolia jazz-tanssista, nykytanssista ja baletista. Tunneilla kehitetään tekniikkaa, ilmaisua sekä tanssillista energiaa monipuolisten tanssisarjojen avulla. Tunneilla yhdistyvät hyvä energia, keskittyminen ja tanssin ilo.

Ilmoittaudu
Nykytanssi

Nykytanssi

Nykytanssin tunneilla painotetaan oman tanssillisen ilmaisun löytämistä improvisaation sekä vaihtelevien tanssisarjojen avulla. Release- ja lattiatekniikan kautta kehitetään sulavuutta ja ilmaisua. Tunneilla yhdistetään modernin tanssin tekniikoita ja vaikutteita muista tanssilajeista, mikä tekee tunneista monipuolisia ja innostavia.

Ilmoittaudu
Dance Mix

Dance Mix

Dance mix -tunnit tarjoavat monipuolisen kattauksen eri tanssilajeja, kuten musikaalitanssia, contemporary jazzia ja street-tanssia. Tunti alkaa lämmittelyllä ja tekniikkaosiolla, jonka jälkeen keskitytään erilaisiin koreografioihin.

Ilmoittaudu
Commercial Dance

Commercial Dance

Commercial dance yhdistää elementtejä jazzista, showsta ja katutanssista, inspiroituen musiikkivideoista ja musikaaleista. Tunneilla harjoitellaan ilmaisullisia ja tyylikkäitä koreografioita, jotka kehittävät rytmitajua, kehonhallintaa ja esiintymisvarmuutta.

Ilmoittaudu
Breakdance

Breakdance

Breakdance on vauhdikas ja akrobaattinen katutanssilaji, jossa opetellaan lattia- ja ylätason jalkatyöskentelyä, näyttäviä freezejä sekä akrobatiaa. Freestyle-osioissa tanssijat pääsevät kehittämään omaa persoonallista liikekieltään.

Ilmoittaudu
Heels

Heels

Heels-tunnilla tanssitaan korkokengissä ja keskitytään erityisesti kehonhallintaan, linjauksiin ja feminiiniseen ilmaisuun. Tunti kehittää tasapainoa, ryhtiä ja esiintymisvarmuutta. Sopii kaikille, jotka haluavat haastaa itseään ja löytää uudenlaista itsevarmuutta tanssin kautta.

Ilmoittaudu
Tanssimuskari

Tanssimuskari

Tanssimuskari Soivat askeleet on vauvoille suunnattu musiikki- ja liikuntahetki, joka toteutetaan yhteistyössä Nokian Tanssiaseman ja Musiikkikoulu Josetten kanssa. Tunneilla tutustutaan musiikkiin ja liikkeeseen yhdessä vanhemman kanssa turvallisessa ja lämpimässä ilmapiirissä. Ryhmät: 3-7kk ja 8-12kk.

Ilmoittaudu

Tuntien Aikataulu

Tutustu viikko-ohjelmaamme ja löydä sinulle sopivat tunnit

Ajankohtaista
16:30-17:30
Sali 1

Baletti 5 (11-13v)

Opettaja: Katja

17:30-18:30
Sali 1

Baletti 3 (8-11v)

Opettaja: Katja

18:30-19:30
Sali 1

Aikuisbaletti jatkotaso

Opettaja: Katja

19:30-20:15
Sali 1

Kärkitossut jatkotaso 16v+

Opettaja: Katja

Ajankohtaista

🏕️ Kesäleirien ilmoittautuminen nyt auki!
NUORTEN TANSSILEIRI (13-16v)

Ajankohta: 1.6.–4.6.2026

Kellonaika: klo 9.30–15.00

Hinta: 200€ (sisältää lounaan)

LASTEN TANSSILEIRI (8-12v)

Ajankohta: 8.6.–10.6.2026

Kellonaika: klo 10.00–14.30

Hinta: 160€ (sisältää lounaan)

Ilmoittaudu kesäleireille →
🎵 Ilmoittautuminen muskariin nyt auki!
Tanssimuskari Soivat askeleet – yhteistyössä Nokian Tanssiaseman ja Musiikkikoulu Josetten kanssa

Musisoinnin ja tanssin iloa äideille ja vauvoille! Tunnit koostuvat erilaisista tansseista, lauluista, loruista ja soittamisesta.

Vauvat 3-7kk:klo 12.15-13.00
Vauvat 8-12kk:klo 13.00-13.45

Aikataulu: Keskiviikkoisin 4.3.–29.4.26 (Ryhmä ei kokoonnu 1.4.)

Hinta: 180€ (8 krt)

Ilmoittautuminen 20.2.26 mennessä!

👕 Pukeuduthan liikkumiseen sopiviin vaatteisiin ja varaat jalkaasi pitävät tossut!

Ilmoittaudu muskariin →
❄️ Talviloma
23.2.-1.3.2026 – ei tunteja

Ilmoittautuminen

Täytä lomake ja valitse haluamasi tunnit

🏕️ Ilmoittaudu kesäleireille alla olevalla lomakkeella! Valitse leiri vaiheessa 2.

🎵 Ilmoittaudu Tanssimuskariin alla olevalla lomakkeella! Valitse muskari vaiheessa 2 (Keskiviikko).

1
2
3
4

Henkilötiedot

Huoltajan jos oppilas alaikäinen

Opettajat

Tutustu kokeneisiin ja sydämellisiin opettajiimme

KATJA SUOVA

KATJA SUOVA

KARITA SUOVA

KARITA SUOVA

MILJA LEHTO

MILJA LEHTO

TIIA-MARIA KIVIMÄKI

TIIA-MARIA KIVIMÄKI

AARO JOKINEN

AARO JOKINEN

Ota yhteyttä

Onko sinulla kysymyksiä tunneistamme tai haluatko tietää lisää? Otamme mielellämme vastaan viestesi!

Yhteystiedot

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

📍

Sijaitsemme Nokian valtatiellä, helposti saavutettavissa julkisilla kulkuvälineillä ja omalla autolla.

Avaa kartta

Lähetä viesti